Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2019.

Panostetaan perhetyöhön

Suuret hoivayhtiöt vaikuttavat myös lastenkotitoiminnassa. Pieniä yrityksiä on yhä vähemmän ja kunta ostaa näitä palveluita yrityksiltä jotka pärjäävät kilpailussa, eli yrityksiltä joilla on kymmeniä ammattilaisia tekemässä kilpailutarjouksia. Myös lastenkotibisneksessä laatu on kärsinyt ja nuoria on suljettu jopa betoniselleihin. Suomessa on tälläkin hetkellä kaupunkeja joissa suurin osa lastensuojelun työntekijöistä  on burnout-sairaslomilla tai työttöminä koska työtä ei enää saa tehdä inhimillisesti, voittoa on tultava,  ihan niinkuin vanhusten ja vammaistenkin hoiva-palveluissa. Lasten sijoitushoito on kallein muoto perhetyössä, silti sitä käytetään yhä enemmän. Yhä useampi lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolle ja perhe jätetään yksin. Perhetyöhön satsaus on säästö lastensuojelussa. Yhden lapsen sijoituksen kk-hinnalla palkkaa kunnalle sekä kodinhoitajan että perhetyöntekijän jotka pystyisivät hoitamaan parikymmentä asiakasta kuukaudessa. Toki ulkopuolelle sijoittamistakin tarvitaa

Vaietut raiskaukset

Vaietut raiskaukset Kun nyt kohistaan ja tiedetään että ihmiset raiskaavat, ihmetyttää median yksipuolinen uutisointi raiskauksen tekijöistä Suomessa. Aihe on toki erittäin epämiellyttävä ja tekojen julmuus saa voimaan pahoin, mutta ulkomaalaisten osuus tilastoissa on pieni, varsinkin, kun otetaan huomioon vaietut tapaukset. Raiskaukset, joista uhri ei puhu, raiskaukset joista vaietaan, mutta joita tiedetään tapahtuvan tälläkin hetkellä. Kehitysvammainen tyttö, isä ja äiti alkoholisteja. Perheen luona pyörii vanhempien ryyppykaverit jotka säännöllisesti käyttävät hyväkseen tyttöä, jonka ymmärrys ei riitä tajuamaan mitä tapahtuu. Narkomaani, kutsutaan omissa porukoissa pirihuoraksi. Narkomania on sairaus siinä missä alkoholismi kin . Rahaton sairas nainen saa lääkkeensä seksiä vastaan. Jakelija siis käyttää hyväkseen avuttomassa asemassa olevaa ihmistä ja myy tätä kavereilleen. Ryyppyjengin patja. Isompi miesporukka, joka juottaa uhrin tolkuttomaan kuntoon, jonk