Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.

Tasa-arvoa tosissaan.

On tämä kummallista. Pääministeri Juha Sipilä vatuloi, valehtelee, on jäänyt kiinni kaikenlaisesta suhmuroinnista ja saa silti jatkaa virassaan. Katselin Sipilän tiedotustilaisuutta Ylen toimituksen painostamisesta ja Sipilä melkein kutsui itseään presidentiksi. Elääkö hän jossain kuvitellussa tulevaisuudessa? Miksi Sipilää ei potkita pellolle? Kommentoinkin jo johonkin facebook-keskusteluun että jos Sipilällä olisi tussu ja tissit,hänet olisi lempattu jo aikaa sitten. Mutta ei. Kanerva sai lähteä Tuksu-tekstareiden takia, jotka eivät liittyneet maan hoitoon mitenkään.Kanervan asiaan toki liittyi vahvasti sekä tussu että tissit. Maan hoitoon ei liittynyt myöskään Heidi Hautalan eroon johtanut oviremontti- kohu. Suvi Linden sai lähteä kun puolsi 17 000 euron avustusta omalle golf-kentälleen. 17 000 euroa! Hyvin pieni summa Terrafame miljooniin verrattuna. Anneli Jäätteenmäki sai fakseja ja potkut. Heidillä, Suvilla ja Annelilla on tussu ja tissit. Sipilällä ei. Ikävä kyllä. Kukaan e

Kuntien säästöt opettajien selkänahasta

Kunnan säästöt näkyvät eniten opettajien työolosuhteissa. Kotka on muutaman vuoden säästänyt opetustoimessa huomattavia summia. Kaikki nämä säästöt on tehty suoraan opettajien selkänahasta. Opettajien palkat ovat kahdessa vuodessa laskeneet jopa 480e/kk. Mitään muuta ammattikuntaa ei ole rokotettu näin huomattavalla palkanalennuksella. Tämä alennus on seurausta tuntivähennyksistä. Opetussuunnitelman sisältö on pysynyt kutakuinkin samana, mutta aikaa sen opettamiseen on aiempaa vähemmän. Samaan aikaan, kun opettajilta on viety tunteja, on avustajien määrää vähennetty huomattavasti ja luokkakokoja kasvatettu. Ei siis ole ihme, että yhä useampi opettaja on äärirajoilla jaksamisensa kanssa. Kotkan on panostettava koulutukseen ja opettajien hyvinvointiin. Avustajien määrää on lisättävä ja opettajien on saatava enemmän opetustunteja.  Jopa palvelujohtaja Haapanen on sanonut, että nykyisellä avustajamäärällä ei tulla toimeen, mutta silti talousarviossa avustajien määrää ei ole lisätty.
Vasemmistonaiset kokoontuvat juuri Helsingissä Sofiassa pohtimassa onko mahdollisuuksia saada ihmislähtöinen sote. Tunnelma on jopa epätoivoinen. Hallituksen sotehässäkkä vaikuttaa olevan hillitön valintahimmeli jossa ei ole mitään järkeä. Markkinavoimille hoivan vapauttaminen tuntuu turhalta kun Outi Alanko tuossa äsken mainitsi että Suomessa on JO Euroopan markkinavoimaisin terveydenhuolto ja hoiva. Amerikassa tutkimukset osoittavat että markkinoiden tuottavat palvelut ovat kalliimpia ja heikompilaatuisia. Kilpailutuksen voittaneilla on myös "etuasema" määrittää palveluiden laatu. Mikäli markkinat voittavat Suomessa ja saavat palvelut tuottaakseen, miten määritellään hoidon laatu? Kuka sitä vahtii? Näillä näkymin sote-uudistus tulee viemään resursseja pois hoivasta. Resursseja tullaan tarvitsemaan paljon hoivan laadun määrittelemiseen ja tarkkailemiseen että laatuvaatimukset täyttyvät. Suurin kysymys on mielestäni kuitenkin: Miten on mahdollista että päättäjät uskovat e
SDP:n Erkki Tuomiojan ulostulo kolmen koplasta herätti toivon. Vasemmiston Li Andersson oli valmis Tuomiojan kelkkaan, ja niin minäkin. Myös Arhinmäki osallistui positiivisesti keskusteluun ja heitti aikamoisen julkisen haasteen (laittaisin tähän linkin mutta en osaa) Ville Niinistölle, vihreiden puheenjohtajalle,  joka suhtautui penseästi Tuomiojan ehdotukseen.  Lievensi lausuntoaan myöhemmin, mutta kuitenkin. Toivo kuitenkin heräsi. Vasemmiston ja vihreiden liitto voi hiertää vihreiden oikeistosiipeä mutta täytyy muistaa että myös demareilta löytyy hyvinkin oikeistolaisia politiikkoja. Edellisissä kunnallisvaaleissa kokeilin vaalinetissä epäsopivimpien listaa ja kokkarit olivat kärjessä tuloksissa. Niiden jälkeen demareita oli yllättäen kourallinen ja sitten taas kokkareita. Siksi en näe, että vihreille tulisi mitään kriisiä, oikeistolaisimmat ryhmässä saisivat taatusti äänensä kuuluviin. Vihreillä ja Vasemmistoliitolla on paljolti samoja luontoarvoja, ja mikä hienointa, usk

Hallitus ulos!

Ammattiliitot suostuivat pitkin hampain Sipilän kikyyn.  Lupasivathan Sipilä ja hallitus, että jos kikyyn lähdetään, lisäleikkauksia ei tule. Nyt kuitenkin Kokoomus ja Orpo jo väläyttelevät seuraavia leikkauksia. Kaikki hallituksen leikkaukset kohdistuvat köyhimpään kansanosaan, opiskelijoihin, työttömiin, eläkeläisiin, vammaisiin ja sairaisiin. Samat leikkaukset osuvat myös keskituloisiin, joko välillisesti tai suoraan. Keskituloinen joutuukin jo nyt kiristämään kukkaron nyörejään tiukemmalle; enää ei käydä kasvohoidoissa tai kampaajalla, unohdetaan mukava perheillallinen ravintolassa, kauppakin on vaihtunut Siwasta Lidliin. Ja lisää leikkauksia siis tulossa! Mistä vielä? Enää ei vaan pysty mistään kiristämään. Ei pysty.  Suomalaista hyvinvointivaltiota ollaan ajamassa yhä hurjempaa vauhtia kohti lopullista päämäärää; hautaa. Kaikki raha, joka pitäisi jäädä Suomeen kiertoon, valuu suoraan suuryritysten osinkoihin ja mikä kaikkein huolestuttavinta, veron kiertoon. Suomi tukee su

Hiroshima-päivän puhe Kotkan Sapokassa

Kun toverini Esa Lassi pyysi minua puhumaan tähän tilaisuuteen, emmin, olin otettu, epäröin. Rauha on suuri ja abstrakti aihe. Me olemme täällä muistamassa Hiroshiman uhreja. Hiroshimaan pudotettiin 6.8.1945 tuhoisin pommi ihmiskunnan historiassa ja se tappoi välittömästi 75 000 ihmistä. Lopullinen uhriluku nousi satoihin tuhansiin säteilyn vuoksi. Kun luomme katsauksen tähän päivään ja maailman tämän hetkiseen tilaan, ymmärrämme miten tärkeää on muistaa Hiroshimaa. Miten tärkeää on muistaa ja muistuttaa sodan järjettömyydestä. Ja toivoa rauhaa. Rauhaa tähän päivään. Hiroshiman pommin jälkeen on sodissa kuollut viattomia ihmisiä moninkertainen määrä Hiroshimaan verrattuna. Punaisen ristin mukaan Pelkästään Afghanistanissa, konflikti on aiheuttanut vuodesta -78 lähtien, yli puolentoista miljoonan siviilin kuoleman. Sodan on arvioitu tappavan keskimäärin kolme lasta päivässä maailmassa. Tämän takia rauhanliikettä tarvitaan. Tämän takia vastasin myöntävästi pyyntöön tulla puhumaa

Mitä me oikeasti haluamme jättää perinnöksi lapsillemme?

Hallituksen mantra jota he hokevat perustellessaan järjetöntä leikkuripolitiikkaa kuuluu: ”Emme halua jättää lapsillemme perinnöksi velkaista maata”. Minun kysymykseni kuuluu: Haluammeko jättää lapsillemme maan jossa asuu rikkinäisiä ja huonosti voivia ihmisiä? Sillä sitä tämä hallituksen tämän hetkinen politiikka tulee jättämään jälkeensä. -90 luvun laman jälkeisiä vaurioita korjataan edelleen. Lama ja politiikka jolla sitä yritettiin hoitaa tuotti uskomattoman määrän syrjäytyneitä nuoria jälkeensä. Perheet hajosivat, voivat huonosti ja lapset olivat kärsijöitä.  Täytyy muistaa että yksi syrjäytynyt maksaa yhteiskunnalle miljoona euroa elinaikanansa. Jo tällä hetkellä, ennen kuin leikkuri on lopullisesti iskenyt, perheet ovat ahdingossa. Lasten päivät ovat pitkiä ilman vanhempia. Useimmilla perheillä ei ole varaa iltapäivätoimintaan ja lapset joutuvat viettämään tunteja ja taas tunteja ilman turvallisen aikuisen läsnäoloa. Kaiken lisäksi iltapäivätoimintaa on kuntien sääs

Kuntien on tehtävä nopeita päätöksiä turvapaikanhakijoiden kotoutuksen suhteen.

Kuntien on syytä toimia nopeasti kotoutuksen ja nimenomaan koulupaikkojen järjestämisen suhteen alaikäisille turvapaikanhakijoille. Mitä nopeammin nuoret, jotka ovat hyvin motivoituneita kouluttautumaan, pääsevät opiskeluihin kiinni, sitä paremmin he kotoutuvat ja löytävät paikkansa yhteiskunnassa. Monet turvapaikan hakijat ovat kotimaassaan käyneet koulua, mutta tarvitsevat kielitaitoa ja opintojen päivittämistä suomalaiselle tasolle. Jos he eivät pääse, niin kauan kuin ovat oppivelvollisuusikäisiä, valmistavalle luokalle, he jäävät totaalisesti ilman mahdollisuuksia jatko-opiskeluun ja ammattiin valmistumiseen. Tai ainakin siihen menee vuosia. Vuosien odottelu koulupaikkaan tylsyttää aivot, vie oppimishalut ja syrjäyttää. Nyt kun niin monilla on huoli kotouttamisesta ja haluja tehdä asioiden eteen jotain, tästä pitäisi aloittaa. Kaakkois-Suomen kunnissa on valmistavia luokkia, mutta niille ei pääse läheskään kaikki turvapaikan hakijat, joilla kuitenkin iän puolesta olisi siihen