Siirry pääsisältöön

Tasa-arvoa tosissaan.

On tämä kummallista. Pääministeri Juha Sipilä vatuloi, valehtelee, on jäänyt kiinni kaikenlaisesta suhmuroinnista ja saa silti jatkaa virassaan. Katselin Sipilän tiedotustilaisuutta Ylen toimituksen painostamisesta ja Sipilä melkein kutsui itseään presidentiksi. Elääkö hän jossain kuvitellussa tulevaisuudessa?

Miksi Sipilää ei potkita pellolle? Kommentoinkin jo johonkin facebook-keskusteluun että jos Sipilällä olisi tussu ja tissit,hänet olisi lempattu jo aikaa sitten. Mutta ei. Kanerva sai lähteä Tuksu-tekstareiden takia, jotka eivät liittyneet maan hoitoon mitenkään.Kanervan asiaan toki liittyi vahvasti sekä tussu että tissit. Maan hoitoon ei liittynyt myöskään Heidi Hautalan eroon johtanut oviremontti- kohu. Suvi Linden sai lähteä kun puolsi 17 000 euron avustusta omalle golf-kentälleen. 17 000 euroa! Hyvin pieni summa Terrafame miljooniin verrattuna. Anneli Jäätteenmäki sai fakseja ja potkut. Heidillä, Suvilla ja Annelilla on tussu ja tissit. Sipilällä ei. Ikävä kyllä.

Kukaan ei tiedä Juha Sipilän omistuksia. Ne on piilotettu kuvitteellisiin kuoriin, jolloin niistä ei tarvitse kertoa. Vasemmisto on vaatinut Sipilää aukaisemaan tiedot omistuksistaan. Miten voimme luottaa pääministeriin joka on jo jäänyt kiinni sukulaisilleen hyötyä tuovien tukien myöntämisestä. Mistä tiedämme mihin muuhun omaansa hän ohjaa valtion rahoja? Paljon kysymyksiä, ei vastauksia.

Uusin uutinen kertoo miten nimenomaa tämän hallituksen aikana on toimittajat saaneet varoituksia, heitä on painostettu ja juttuja hyllytetty. Tämä ei ole sananvapautta. Tämä ei ole demokratiaa. Tämä on diktatuuria. Ja kaiken tämän peittelyksi on käynnissä järkyttävä kansalaisten hajoita ja hallitse toiminta, usutetaan kansa toistensa kimppuun jotta poliittinen eliitti saa suhmuroida rauhassa. Ja kansa nielee kaiken.

Rakkaat siskot ja veljet. Nyt on aika nousta barrikadeille ja vaatia hallituksen eroa ja demokratian palauttamista Suomeen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koulutuksesta ja kasvatuksesta (teksti julkaistu myös Vasemmistonaisten blogissa)

Suomen sivistystaso on romahtanut 90-luvulta ja siitä ollaan syystäkin huolissaan. Sivistys on tietoa, ymmärrystä opitusta ja oppiminen alkaa jo kehdossa. Meillä on otettu loikka kohti tasa-arvoa kun keski-asteen koulutus muuttui Vasemmistoliiton vuosien työn tuloksena ilmaiseksi. Nyt jokaisella on aito mahdollisuus valita polkunsa omien vahvuuksiensa mukaan ja kyselyn mukaan nuoret ovat olleet tyytyväisiä muutokseen. Pelkkä koulutus ei kuitenkaan riitä sivistystason nostoon. Varhaiskasvatus on kymmenien leikkurivuosien jälkeen muuttunut osissa paikoin turvattomiksi säilöiksi. Mitä enemmän sieltä on leikattu, sitä suuremmiksi ryhmät ovat kasvaneet ja sitä huonommaksi henkilöstön työhyvinvointi on mennyt. Vasemmistoliitto on lisännyt varhaiskasvatuksen resursseja mutta se ei auta jos ammattilaisia ei ole. Ainoita keinoja saada lisää ihmisiä alalle on panostaa työhyvinvointiin ja nostaa alan palkkoja. Uteliaisuus ja näkemäänsä ja kokemaansa ymmärtämään oppiminen, ovat lapsen luontaisi...

Pienten koulujen lahtauksesta.

Koulujen lakkautus on kiusantekoa kun katsoo miten kunta tuhlaa rahaa muualle. Ihminen on unohtunut kunnan päätöksen teossa kokonaan. Kunnan perustehtävä, tuottaa kuntalaisille palveluita, on jäänyt markkinatalouden jalkoihin. Jumalniemen jo kertaalleen säästösyistä jäähylle laitettu ramppi onkin yhtäkkiä tärkeämpi kuin peruskuntalainen ja kuntalaisen oikeudet. Koivulan, Jäppilän ja Tiutisen koulujen lakkautuksista lasketut säästöt ovat jo laskennallisesti pelkkää valhetta. Terveitä kouluja lakkautetaan ja samalla homeisista kouluista siirretään oppilaita parakkeihin ja muihin väistötiloihin. Järjetöntä päätöksen tekoa ajatellen kunnan tulevaisuutta.  Demokratia on jäänyt unholaan ja kuntalaisen on turha pullikoida ja yrittää kertoa asioiden toista laitaa. Muista kunnista saatuja tutkimuksia ei hyödynnetä, ei haluta uskoa, koska muutama visionääri niin haluaa. Päätöksiä runtataan ”maantavalla” eli väsytetään kuntalainen ajamalla asiaa niin kauan, että asia menee läpi. 90-luvull...

Sivistyksestä

Sivistys on ymmärrystä ympäröivästä maailmasta. Sivistynyt ihminen tietää joitain yksinkertaiselta kuulostavia asioita, asioita joita hän on oppinut ja joilla on syvempi merkitys. Kuten, että yhteiskunta on sen heikoimman lenkin vahvuinen. Ja siksi kaikista on pidettävä huoli. Ja sitä, että osaa keskustella loukkaamatta toista, rakentavasti. Suomen sivistystaso on romahtanut järkyttävän paljon 90-luvulta. Mitä on tapahtunut? Sivistynyt ihminen tietää myös fraasit "pelolla on helppo hallita" ja, että "tyhmää kansaa on helppo johtaa". Suomessa valta on ollut vuosikymmeniä käsissä, jotka ovat ajaneet alas koulutusta, lisänneet tuloeroja ja eriarvoisuutta pelon varjolla. Näin meitä, Suomen kansalaisia, on "tyhmennetty" 90-luvulta asti. Nyt on otettu loikka kohti tasa-arvoa kun keski-asteen koulutus muuttui ilmaiseksi. Nyt jokaisella on aito mahdollisuus valita polkunsa omien vahvuuksiensa mukaan. Pelkkä koulutus ei kuitenkaan riitä. On opittava ymmärtämä...