Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Koskelasta, koulusta ja vähän hallituksestakin.

Istun Koskelassa kerrostalossa ja mietin miten lujalla televisiota voi kuunnella ettei naapurit häiriinny. Tai kuuleeko ne kun jutusteleln puhelimessa . Olen viimeiset 9 vuotta asunut omakotitalossa jossa äänistä ei tarvitse välittää. Paitsi silloin kun perhe nukkuu. Nyt olen yhtäkkiä melko keskellä Helsinkiä kaksiossa tuijottamassa seiniä ja ihmettelemässä miten elämä voikaan yllättää. Olenkin osa-aikainen helsinkiläinen. Osa-aikaisesti voin astua ovesta ulos ja pääsen vaivatta mihin vaan. Tiutisessa autottoman on vaikea lähteä extempore mihinkään, sieltä kun lähtee muutama hassu bussi päivässä. Täällä busseja menee neljä tunnissa tästä ihan taloni vierestä. Olen siis aloittamassa koulun täällä Helsingissä. Aloitan tänään lauluntekijä-opinnot Kalliossa. Jännitys on huipussaan näin ensimmäisenä koulupäivänä. Heräsin neljän aikaan aamuyöstä ensimmäistä kertaa, koulu alkaa kolmelta iltapäivällä. Samaan aikaan kun minun pieni jännitykseni koulun aloittamisesta on huipussaan, lue

Kunnilla valta helpottaa hallituksen raatelemien naisten elämää

Hallituksen kiky-sopimus on kurjistanut työssä käyvien naisten elämää kohtuuttomasti. Kikyn varjolla moni työnantaja on lisännyt työkuormaa enemmän kuin laki sallisi. Eräskin siivooja kertoi miten työnantaja kikyttää jopa kahdeksan tunnin ylimääräisellä työllä, ilman palkkaa. Samassa yrityksessä "talonmiehet" eli miespuoliset työntekijät selvisivät kikystä ilman minkäänlaista työnlisäystä. Koko kiky onkin pelkkä hallituksen keino kyykyttää pienituloisia naisia ja eriarvoistaa entisestään kansalaisia. Kotimaisen kysynnän kasvu olisi yksi askel kohti nousua. Kikyn ja palkanalennusten ansiosta kysyntä laskee entisestään. Toki ne yli 7000e kuukaudessa tienaavat jotka saivat veroalennuksen hallitukselta, voivat nyt ostaa "juppiskoottereita ja huvikuunareita" mutta se ei kotimaista kysyntää liiemmin nosta.  Kun nainen saa palkankorotuksen, hän saattaa hemmotella itseään käymällä kampaajalla tai kasvohoidossa. Ehkä ostaa itselleen uuden vaatteen. Lapsillekin voi sitten

Sisäilmaongelmiin on tartuttava heti.

Yhä useammalta koululta on paljastunut ja paljastuu sisäilmaongelmia. Niihin pitää suhtautua erittäin vakavasti. Huono sisäilma on salakavala sairastuttaja. Kunnat leikkivät lasten ja opettajien terveydellä pitäessään auki kouluja joissa tiedetään olevan ongelmia. Altistuminen huonolle sisäilmalle aiheuttaa monenlaisia oireita, joista saattaa seurata elinikäisiä ongelmia. Hengitystiesairaudet ovat yleisin näistä. Näistä sairauksista kehkeytyy  kunnalle paljon enemmän kuluja kuin ongelmaan heti tarttuminen.  Vaikka niin luullaan, home ja kosteusvaurio eivät ole ainoita sairastuttajia. Pelkästään huono tai tilaan riittämätön ilmanvaihto riittää.  Useissa suuremmissa kunnissa on lakkautettu täysin terveitä kouluja ja oppilaita siirretty jo valmiiksi täynnä oleviin kouluihin. Se yksistään saattaa laukaista sisäilmaongelman. Säännölliset ja tarkat mittaukset ovat tärkeitä. Pelkästään sisäilmamittaukset eivät riitä, vaan myös materiaalinäytteitä on otettava. Kun ongelma tiedostet