Siirry pääsisältöön

Kunnilla valta helpottaa hallituksen raatelemien naisten elämää

Hallituksen kiky-sopimus on kurjistanut työssä käyvien naisten elämää kohtuuttomasti. Kikyn varjolla moni työnantaja on lisännyt työkuormaa enemmän kuin laki sallisi. Eräskin siivooja kertoi miten työnantaja kikyttää jopa kahdeksan tunnin ylimääräisellä työllä, ilman palkkaa. Samassa yrityksessä "talonmiehet" eli miespuoliset työntekijät selvisivät kikystä ilman minkäänlaista työnlisäystä. Koko kiky onkin pelkkä hallituksen keino kyykyttää pienituloisia naisia ja eriarvoistaa entisestään kansalaisia.

Kotimaisen kysynnän kasvu olisi yksi askel kohti nousua. Kikyn ja palkanalennusten ansiosta kysyntä laskee entisestään. Toki ne yli 7000e kuukaudessa tienaavat jotka saivat veroalennuksen hallitukselta, voivat nyt ostaa "juppiskoottereita ja huvikuunareita" mutta se ei kotimaista kysyntää liiemmin nosta. 

Kun nainen saa palkankorotuksen, hän saattaa hemmotella itseään käymällä kampaajalla tai kasvohoidossa. Ehkä ostaa itselleen uuden vaatteen. Lapsillekin voi sitten hankkia vaikka paikallista luomuruokaa kerran kuussa. Käydä elokuvissa perheen kanssa. Kaikki tämä lisää sitä paikallisyrittäjyyttä jota niin kovasti tarvitaan. Kun nainen menettää palkastaan osan, hän joutuu jättämään kaiken tämän pois.

Kaiken lisäksi naiset ovat niitä raskaimman työn raatajia. Heidän kuuluisi saada parempi korvaus ja heidän työtään pitäisi arvostaa. Naiset ovat maamme vahvuus, ei heikkous. 

Kuntavaaleissa selviää jatketaanko naisten kyykyttämistä leikkurilla. Täytyy muistaa että lasten ja nuorten palveluista leikkaaminen vaikuttaa eniten juuri naisiin. Nainen on hiki hatussa tehnyt pitkän ja raskaan päivän töissä, hakee lapset päiväkodista ja rukoilee että lapsilla on ollut hyvä päivä. Tai että koulupäivä on sujunut ilman kommeluksia. Kunta päättää ryhmäkoista kouluissa ja päiväkodeissa. Kunta päättää mitä nämä palvelut maksavat. Kunnalla on mahdollisuus helpottaa hallituksen raateleman naisen elämää tarjoamalla hyvät ja edulliset palvelut. Kunta voi tehdä tämän. Jos haluaa. Se on arvovalinta keneltä otetaan ja kenelle annetaan. Nyt on otettu naisilta ja annettu niille joilla jo on. 

Äänestysprosentin ollaan arvioitu laskevan entisestään näissä kuntavaaleissa. Nyt kun äänestäminen on erityisen tärkeää! Nyt on aika naisten nousta ja ilmoittaa että kyykyttäminen riittää. Naiset tekevät tärkeää työtä, he pitävät tätä yhteiskuntaa pystyssä. Annetaan arvo naisille ja äänestetään kuntavaaleissa naisen asemaa parantavia ehdokkaita.



Ehdolla valtuustoon Kotkassa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koulutuksesta ja kasvatuksesta (teksti julkaistu myös Vasemmistonaisten blogissa)

Suomen sivistystaso on romahtanut 90-luvulta ja siitä ollaan syystäkin huolissaan. Sivistys on tietoa, ymmärrystä opitusta ja oppiminen alkaa jo kehdossa. Meillä on otettu loikka kohti tasa-arvoa kun keski-asteen koulutus muuttui Vasemmistoliiton vuosien työn tuloksena ilmaiseksi. Nyt jokaisella on aito mahdollisuus valita polkunsa omien vahvuuksiensa mukaan ja kyselyn mukaan nuoret ovat olleet tyytyväisiä muutokseen. Pelkkä koulutus ei kuitenkaan riitä sivistystason nostoon. Varhaiskasvatus on kymmenien leikkurivuosien jälkeen muuttunut osissa paikoin turvattomiksi säilöiksi. Mitä enemmän sieltä on leikattu, sitä suuremmiksi ryhmät ovat kasvaneet ja sitä huonommaksi henkilöstön työhyvinvointi on mennyt. Vasemmistoliitto on lisännyt varhaiskasvatuksen resursseja mutta se ei auta jos ammattilaisia ei ole. Ainoita keinoja saada lisää ihmisiä alalle on panostaa työhyvinvointiin ja nostaa alan palkkoja. Uteliaisuus ja näkemäänsä ja kokemaansa ymmärtämään oppiminen, ovat lapsen luontaisi...

Pienten koulujen lahtauksesta.

Koulujen lakkautus on kiusantekoa kun katsoo miten kunta tuhlaa rahaa muualle. Ihminen on unohtunut kunnan päätöksen teossa kokonaan. Kunnan perustehtävä, tuottaa kuntalaisille palveluita, on jäänyt markkinatalouden jalkoihin. Jumalniemen jo kertaalleen säästösyistä jäähylle laitettu ramppi onkin yhtäkkiä tärkeämpi kuin peruskuntalainen ja kuntalaisen oikeudet. Koivulan, Jäppilän ja Tiutisen koulujen lakkautuksista lasketut säästöt ovat jo laskennallisesti pelkkää valhetta. Terveitä kouluja lakkautetaan ja samalla homeisista kouluista siirretään oppilaita parakkeihin ja muihin väistötiloihin. Järjetöntä päätöksen tekoa ajatellen kunnan tulevaisuutta.  Demokratia on jäänyt unholaan ja kuntalaisen on turha pullikoida ja yrittää kertoa asioiden toista laitaa. Muista kunnista saatuja tutkimuksia ei hyödynnetä, ei haluta uskoa, koska muutama visionääri niin haluaa. Päätöksiä runtataan ”maantavalla” eli väsytetään kuntalainen ajamalla asiaa niin kauan, että asia menee läpi. 90-luvull...

Sivistyksestä

Sivistys on ymmärrystä ympäröivästä maailmasta. Sivistynyt ihminen tietää joitain yksinkertaiselta kuulostavia asioita, asioita joita hän on oppinut ja joilla on syvempi merkitys. Kuten, että yhteiskunta on sen heikoimman lenkin vahvuinen. Ja siksi kaikista on pidettävä huoli. Ja sitä, että osaa keskustella loukkaamatta toista, rakentavasti. Suomen sivistystaso on romahtanut järkyttävän paljon 90-luvulta. Mitä on tapahtunut? Sivistynyt ihminen tietää myös fraasit "pelolla on helppo hallita" ja, että "tyhmää kansaa on helppo johtaa". Suomessa valta on ollut vuosikymmeniä käsissä, jotka ovat ajaneet alas koulutusta, lisänneet tuloeroja ja eriarvoisuutta pelon varjolla. Näin meitä, Suomen kansalaisia, on "tyhmennetty" 90-luvulta asti. Nyt on otettu loikka kohti tasa-arvoa kun keski-asteen koulutus muuttui ilmaiseksi. Nyt jokaisella on aito mahdollisuus valita polkunsa omien vahvuuksiensa mukaan. Pelkkä koulutus ei kuitenkaan riitä. On opittava ymmärtämä...